sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Kohokuviotaskut leimamusteiden kera

Tapahtumissa mukana minulla on kiertänyt raikas keväinen "aurinkokortti", ja siitä kysymyksiä on herännyt paljon. Olen lupaillut videota aiheesta ja nyt viimein se olisi tässä :D




Taustan olen toteuttanut kohokuviotaskuun leimavärin laittamalla. Näin väri tarttuu kartonkiin samalla kun tasku kohokuvioi. Kiva keino saada eloa korttiin, vaikka tokihan pelkkä kohokuvioitukin kuvio monesti on upea siltäänkin. Pidän kuitenkin kovin siitä, että samoista tarpeista saa enemmän irti ja erilaisia kokonaisuuksia aikaiseksi. Sellaiset tuotteet pääsevätkin yleensä niille parhaille sijoille omassa askartelupilttuussani :D



Taylored Expressionilla on laaja valikoima erilaisia kohokuviotaskuja ja ne toimivat upeasti. Kuvioinnit niissä ovat ihania ja koko sopii hyvin amerikkalaiselle A2 korttipohjalle tai kotoiselle A6:lle.

Musteena tässä tekniikassa olen tykästynyt käyttämään Mama Elephantin musteita. Tällä hetkellä ovat nettikaupassa vain settinä, mutta laajennan yksittäisiinkin jossain vaiheessa :)

Kumitela toimii monessakin tekniikassa loistavasti musteiden kera, niin myös tässä :) Hmmmm...täytynee niistäkin jossain vaiheessa esitellä ;)

Ihania askarteluhetkiä Sinulle, rohkeasti vain kokeilemaan!

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

CHA 2016 messureissu Anaheimissa

Ihan mielettömän mahtavan ihana reissu on takanapäin ja aikaerostakin taidetaan olla jo täysin toipuneita. Aika siis kurkistaa kameran rullaan kertyneitä kuvia tai oikeammin puhelimen muistikortin kätköihin tallentuneita tiedostoja...se vain ei kuulosta niin kivalle :D

Pieniä makupaloja poimin lähes tuhannen kuvan seasta :D




Impression Obsessionilla on minun sydämessäni tärkeä paikka ja sitä myöten myös Korttipajan kaupan hyllyillä. Ei kyllä kylmäksi jättänyt heidän osastonsa ja oli upeaa tavata viimein Mitra, tuo nainen kaiken takana. Mallikortit mahtavia ja niitä oli runsaasti, musteiden ja leimojen kanssa iloittelua.


Rangerin osastolla tuli pyörittyä tovi, jos toinenkin. Kaksi artikkelia, joita en malttaisi millään odotella saapuvaksi, ja toinen niistä = uusia värejä Dye Ink-valikoimaan, WUUUTWUUUT!!
Ranger Dye Inkit on ihan kaikkein aikain parhaat musteet, mitä minun askarteluhyllyltäni on löytynyt ikuna! Tokikaan ne ei ihan kaikkeen taivu, ja siksi pitää olla paljon muitakin, kröhöm....
Kaikilla tärkeä paikkansa, mutta näillä se paraatisellainen :D



Ja se Rangerin osaston The Juttu = Dyan Reaveley, mun idolini!!
Nainen ja loistava persoona omalla omintakeisella tyylillään, ei voi olla rakastamatta <3
Jos koskaan jonkun askartelugurun tapaamista olen niiiin toivonut, se on tässä!
Dylusions Paintteihinkin siis tulee kivasti lisää värivalikoimaa ja niiden odottaminen aiheuttaa sydämentykytyksiä. Tuleehan toki muutakin, mutta kun mä niin niistä tykkään :)


Make&Take-pajoja oli vaikka millä mitalla. Osaan oli ilmoittauduttava etukäteen, mutta riitti valikoimaa näissä nonstop-pajoissakin ihan mukavasti. On kivaa päästä revittelemään siitä omasta tykkäysosastosta pikkuisen takavasemmallekkin ja minustakin ihan pikkuprinsessaa jostain esiin kaivautui tuon kukkaistutuksen myötä :D Jääkaappiakin komistaa nyt ihana muisto tästä reissusta, kiitos Taylored Expressionin ihanan idean. Ehkä näitä tulee tehtyä vastakin, niin hyvä idis :)




Lawn Fawnin osastolla pyörin vaarassa pyörtyä hetkenä minä hyvänsä! Toinen toistaan upeampia ja oivaltavampia malleja. Eikä pelkästään kortteja, vaan kaikenlaista :D Imuroimalla adoptoin ideoita ja aion käyttää pikkulahjamalleja sumeilematta omissa askarteluissani. Tietty luvan kanssa ja suorastaan kannustuksen. That's my kinda firm!
Arvata siis saattaa, että rahan äänellä laitettiin tällä(kin) osastolla tilausta tehdessä :D Vaan kun joutuu odottelemaan, oi miksi, oi miksi...kun mä haluun nämä heti!




Penny Blackillä oli myös paljon uutta ja vanhaa mukana :) Kauneutta, taitoa ja ideoita osasto pullollaan. Ja mukavan puheliaita naisihmisiä :D Siinä kumma säkätys kävi, kun jutun juureen päästiin ;)


Prima Marketingin osasto oli kanssa kyllä hyvin hiljaiseksi vetävä, surinaa vain kävi päässä kun ideoita sateli silmille! Mielettömiä luomuksia monilta artisteilta, kortteja, albumeita, skräppisivuja, tauluja, altered arttia ja niin paljon muuta. Huh, kyllä maalaistytön pää meni ihan pyörälle ;)




CHA-messut olivat yksi suurista haaveistani, kun tälle uralle entiseltä suuntasin. Nyt taaksepäin kun tätä polkua muistelen...huikeeta! Ja matka jatkuu :)
Ideoita, innostusta ja uusia tuotteita, niitä minä matkaani sieltä nappasin ja nyt  taas mennääääään!!!!

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Pöllöt oksalla feat ZIG Clean Color Real Brush

Kahviaddiktit tietävät sanonnan "kahvihammasta kolottaa", lukeudun itsekkin siihen(kin) sakkiin.
Mutta mitä sanotaan sitten, kun tulee pakonomainen tarve värittää jotain, niinku nythetivälittömästi? Voiko sanoa, että värityssormea pakottaa?
 
Enivei, tänään tuli se tunne, kun en pitkään aikaan ole päässyt rauhassa värittelemään ;)
 
Wild Rose Studion "ihanliiansöpö" pöllöleima, Owls on Branch, on odottanut jo hetken minua kaapissa huhuilemassa ja nyt tuli se hetki.
 
Pöllöset leimasin Crafter's Companionin Watercolour Card vesivärikartongille. Tuo kartonki on minun suosikkini leimakuvien värittelyyn ZIG Clean Color Real Brush-värien kanssa. Kartongin pinta antaa armollisesti aikaa värien blendaamiselle saumattomasti, kun ei imaise väriä kiinni heti.
ZIGien kanssa olen tehnyt Youtubeen kartonkivertailua, kuinka Korttipajassa tarjolla olevat erilaiset vaihtoehdot käyttäytyvät. Siitä voit kurkata livenä, mitä tuolla kommentillani tarkoitan :)
Leimamusteena käytin Rangerin Dye Ink, Java Bean-sävyä. Nuo leimamusteet ovat kuivuttuaan pysyvät, joten rauhassa saa värien kanssa touhuta, ilman, että leimakuvio siitä kärsii.
 

Väreiksi valikoitui pöllöjen tummiin kohtiin 062 Dark Brown ja 069 Blush. Pikkutippa tummaa tummimpiin kohti ja vaaleammalla häivytys.
 
 
Pöllöjen vaaleat osat värittelin sävyllä 069 Blush laittamalla väriä vain reunoille ja häivyttämällä vesiväripensselillä.
 

 
Pikkupöllön kaulaliinan värittelin ensin 052 Bright Yellow-sävyllä ja päälle 029 Geranium Red-sävyä ja laveeraus vesisäiliöpensselillä. Oksa väritetty laittamalla sen alareunaan 062 Dark Brown-sävyä ja laveeramalla se vedellä.
 
 


Tonttulakit ovat saaneet värinsä 029 Geranium Red ja 062 Dark Brown sävyjen yhdistelmällä. Väritin ensin 029:llä tummimmat kohdat laveerasin vedellä. Lisäsin ihan pikkuisen tummimpiin kohti 062:sta ja uusi hyvin kevyt laveeraus.
 
 

Sukat, lehdet ja marjat väritetty kahdella sävyllä 044 Deep Green ja 029 Geranium Red. Eri vivahteita syntyy veden kera enemmän tai vähemmän laveeraamalla :)
 
 
Lakkien karvaturreihin laitoin pikkuisen sävyä 302 Haze Blue, jonka laveerasin sitten Wink of Stellan kirkkaalla kimallepensselillä. Ihan hiven sävyä antaa pientä eloa muutoin ihan valkeaan kohtaan. Kuvan reunat kävin läpi vaalealla harmaalla 900 Warm Gray 2-sävyllä hieman "nostaakseni" kuvaa taustasta paremmin esille. Siinä se värityksen osalta :D
 

 
Kortiksi saakka lintuset pääsivät heti. Monesti värittelen kuvia värittelyn ilosta ja saavat sitten jäädä odottelemaan korttiin pääsyä jemmapaikkaan :)
 


Alla olevan kartongin reunat väritetty samaisella 029 Geranium Red-sävyllä ja laveerattu vedellä. Ihan varmasti minulta ekana loppuu juurikin tuo sävy, mutta ei hätää, niitä saa irrallaan :D
Liekkö johtuu väristä vai nimestä, kun suosikikseni on päätynyt, sillä rakastan "pelakuita" kovin <3
Kuvan stanssasin Memory Boxin Cross Stitched Frame Borders-stanssisetin toisiksi isoimmalla.
Korttipohjana hento vihreä, jotenkin tuntui kehystävän voimakasta kuvaa kivasti ja sopiihan se jouluiseen tunnelmaan mukavasti.

Tällaista tälläkertaa, toivottavasti Sinunkin värityssormea alkaa nyt jos ei ihan pakottamaan, niin kihelmöimään ainakin :D

Askarteluniloa Sinulle!!


 



lauantai 31. lokakuuta 2015

Glittertähtihiutalekortti

Messuilla tänä syksynä kierrellessäni Korttipajan tuotteiden kera eräs mallikortti on herättänyt paljon kysymyksiä. Selittänyt toteutustapaa olen kirjallisesti ja suullisesti, mutta helpointahan se varmasti olisi näyttämällä :D Ja niin lupailinkin tehdä kortin videolla, joka toivottavasti prosessia selventää paremmin, kuin minun sekalaiset selitykset :D
 
Tämä on se mukanani reissussa kulkenut yksilö:


 

Ja tällainen syntyi tälläkertaa videota tehdessäni:

 
Havainnollistava esitys, olkaa hyvät :D

 



Tuo videolla esiintyvä teippi se vasta mainiota tavaraa onkin! Todella ohutta ja tarttuu hyvin, ja siten onkin stanssailuun mainiota teippiä :) Ja Tietty kun itse arvostan monikäyttöisyyttä, niin monenmoisia käyttökohteita on mielessä tuon varalta vilissyt, niistä sitten lisää myöhemmin.
Stansseina toimivat Memory Boxin Dazzling Snowflake ja Impression Obsessionin Peace.
 
Mukavia askarteluja Sinulle!!

perjantai 23. lokakuuta 2015

Kirjekuoriboxille kaavat, olkaa hyvät

Pari vuotta takaperin tein tällaisia kirjekuoribokseja/pinch Boxeja joulun alla lahjaksi


Löysin kuin löysinkin vielä kaavat, jotka silloin olen tietokoneella piirtänyt, muutin vain mitoitusta niin, että mahtuu isolle skräppikartongille ja laitan kaavat tähän Teidän ihanien askartelijoiden käyttöön :)




Läpän sulkemisen voi hoitaa noin kuin kuvassa reikien ja nauhan avulla, mutta sopii siihen magneettikin ihan kivasti :) Tai mitä sitten keksitkään...

Kovin mielelläni näkisin minkälaisen version Sinä teet :D Laita kuva Korttipajan Facebook-sivulle, niin kovin iloiseksi minut teet <3

Mukavia askarteluhetkiä Sinulle!

torstai 20. elokuuta 2015

Ennakkotilaukset Leimailutaivaaseen 12.9.2015

Ennakkotilausmahdollisuus Leimailutaivaaseen avattu toimitustapoihin nettikauppaan :)
Mikäli noudat tilauksesi Leimailutaivaasta, klikkaa kassalla toimitustavoista "Nouto Leimailutaivaasta", niin pakkailen tilauksesi mukaan ja se odottelee Sinua sitten Korttipajan myyntipisteellä :)

Maksut vain Checkoutin kautta, jotta maksut kirjautuvat minulle heti ja ei tule mahdollisista pankkiviiveistä aiheutuvia ongelmia.

Muutoin toki kuluton toimitustapa, mutta sisäänpääsyn joudut luonnollisesti hoitamaan itse, jotta Korttipajan pisteelle pääset pakettisi noutamaan ;)

Kiitos ihanaiset!! En malttais enää odottaa !! Nähdään!!


http://www.taavanainen.com/pages/leimailutaivas-ja-helmiplaneetta.php


keskiviikko 12. elokuuta 2015

Penny Blackin Demure ja Dylusion Paints

Aika rientää kovaa kyytiä ja aika on niin katoavaista :D Sain uuden puhelimen, jolla nyt on kiva kuvia napsia, kun niistä paremmin kelvollisia tulee kuin edellisellä :)
Siitä innostuneena Korttipajallakin on nyt paikkansa Instagramissa, tsekkaa @korttipaja
Sinne tulee nyt laiteltua kuvia, kun se käy niin vallan kivasti muutamalla klikkauksella, mutta toki tännekkin laittelen niitä vielä edelleen :)

Tänäiltana sain aikaan simppelin onnittelukortin :D



Tausta värjätty/maalattu Dylusion Painteilla, White Linen ja tippa sekaan London Blueta niin valkoinen korttipohja sai ylleen kivan sinisävyisen pinnan. Ja kyllä, mainiosti onnistuu suoraan korttipohjalle! Ei kuprua eikä vääntyile, laita vain riittävän vähän, meinaa on aikalailla riittoisaa tämä maali!
Leimasin Penny Blackin Demure-leimalla vesivärikartongille ja värittelin ZIG Clean Color Real Brush-tusseilla kukkaset ja leikkelin irti. Leimasin maalipinnan kuivuttua (mikä tapahtuu tod nopsasti) leimalla kukkaset korttipohjalle ja kohotarralla irtonaiset veisväritetyt kukkaset siihen päälle. Kukan juuresta pienellä tipalla liimaa kukka "varteen kiinni". Tulee kiva kolmiloitteinen vaikutelma, kun kukka kohoaa terälehden reunoja kohti irti korttipohjasta :)
Lisäksi vain "pallukoita" Pico Embellisherillä ja tekstibanneri paikoilleen. Valmista!

Tässä jo aiemmin toteutetut kortit samalla idealla, tausta vain tehty Gansai Tambi-vesiväreillä.


Näihin kuviin ja tunnelmiin, askartelun iloa Sinulle!